Historia


Nimi Åkerfelts Fisk on tullut itsestään vanhempien, Kurt ja Gun-Lis Åkerfelts, kalan myynnistä, joka alkoi jo 1980-luvulla. Virallinen Åkerfelts Fisk perustettiin vuonna 2007 osakkaiden Kurt ja Gun-Lis ja sisaret Tanja ja Åsa. Nykyinen nimi Åkerfelts Service Oy tuli vuonna 2014, kun Tanja miehensä Jaakon kanssa osti muut pois yhtiöstä, samalla yritys aloitti myös tarjota rakennuspalveluita saaristossa.

Yritys sijaitsee Sipoossa saaristossa luodolla nimeltä Löparö. Tanjalla on taustana kokin koulutus ja on työskennellyt useita vuosia keittiössä. Kun nuoremmat lapset olivat pieniä, ja enemmän aikaa vietettiin kotona Löparöossä syntyi ajatus aloittaa auttamaan vanhempien kalanmyynnissä toreilla, markkinoilla, kauppojen ulkopuolella jne, sillion Åkerfelts Fisk Öb perustettiin. Myynti laajennettiin myös pitopalvelu toimintaan, painoituksena omat kalatuotteet.

Jaakko on työskennellyt rakennusalalla 2000-luvun alusta, ensin palkattuna työntekijänä, mutta vuonna 2010 hän perusti oman yrityksen. Hän alkoi osallistua enemmän kalastus yritykseen, ja se tuli yhä vaikeammaksi sovittaa rakennustyöt kalastamisen kanssa, joten nyt hän tekee rakennustyöt vain omassa nimessä jotta aikataulut voidaan mukauttaa.

Molemmat teki Mestarien-oppisopimuskoulutus 2013-14 isä Kurtin kanssa. Projekti perustui siitä että kokenut kalamies opettaa hänen tietonsa ja kokemuksensa käytänössä, projekti sai paljon julkisuutta ja oli esillä jopa Brysselissä kalastus seminaarilla. Vuodesta 2013, Tanja on virallisesti ollut ammattikalastaja, asia mikä on melko harvinaista naiselle.

Nykyään Tanja ja Jaakko kalastavat suurin osa kaikesta kalasta.